Etusivu

Vaalit 2011

Linkkejä

English

 

Photo © Martti Walden


Ilmainen www-laskuri

Viimeksi päivitetty 7.1.2011

© 2003-2010 JP Lassila

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jani Lassila

Toiminnanjohtaja

Parapsykologian instituutti

 

Yleistä

Synnyin Turussa vuonna  1979 ja vartuin Mynämäellä Varsinais-Suomessa. Ammatilliset perusopintoni suoritin Raisiossa, josta valmistuin vuonna 1998 koneenasentajaksi. Asevelvollisuuden suoritettuani muutin Poriin, jossa opiskelin teknistä journalismia Satakunnan ammattikorkeakoulussa. 2000-luvun alkupuolella asuin jonkin aikaa Turussa kunnes muutin Helsinkiin vuonna 2004. Ammatillinen historiani koostuu pätkätöistä, työharjoittelujaksoista sekä  työskentelystä vapaana toimittajana. Olen toiminut lyhyen jakson myöskin esimiestehtävissä. Vuodesta 2007 lähtien olen ollut yhtäjaksoisesti työttömänä ja keskittynyt parapsykologian tutkimukseeni, jonka kulut olen pitkälti omasta pussistani joitakin instituutin saamia apurahoja lukuunottamatta. Tämä työttömyysjaksoni päättyi syksyllä 2010.

 

Tiede

Minulla ei ole tieteellistä koulutusta, ellei lasketa opintojani avoimessa yliopistossa. Olen ollut kiinnostunut etenkin tieteenfilosofiasta ja tieteen raja-alueisiin liittyvistä kysymyksistä. Asenteeni ufoihin ja paranormaaleihin ilmiöihin on avoimen kiinnostunut, mutta samalla kriittinen. Lähtökohtani on ollut, että tästä suosta saattaa löytyä arvokkaita helmiä jos sitä riittävän huolellisesti haravoi läpi. Vuosien varrella olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että lähtökohtani on ollut oikea. Joiltakin osalta epäilyni ovat kasvaneet, joiltakin osin taas hälventynyt. Kaiken kaikkiaan vuosien kokemus paratutkimuksesta on kehittänyt minua myös ihmisenä. Oma kontribuutioni tieteen raja-alueille on tarjonnut uusia tutkimusalueita ja havaintoja, joista suurin osa on vielä julkaisematta.

 

Julkaisutoiminta

Olen julkaissut tähän mennessä neljä omakustannetta, jotka liittyvät pääpainotteisesti rajatieteisiin. Niiden lisäksi olen kirjoittanut kymmeniä lehtiartikkeleita ja osallistunut tuhansiin verkossa käytyihin keskusteluihin. Niiden päälle tulevat vielä tuhannet yksityiset kirjeet ja muistiinpanot. Olen luonteeltani hyvin avoin ja siksipä toistakymmentä tuhatta sivua käsittävä tuotantoni on vapaasti käytettävissä nimellistä maksua vastaan, lukuunottamatta tietenkin tutkimusaineistoa ja muuta luottamuksellista materiaalia. Tarkoitus on että viralliset julkaisuni tulisivat jossain vaiheessa vapaan lisenssin piiriin, jolloin niitä voi levittää estoitta ei-kaupalliseen käyttöön. Tämä edellyttää riittävää määrää tilauksia ja/tai mainosrahoitusta.

 

Politiikka

Kiinnostukseni politiikkaan heräsi 2000-luvun vaihteessa internetissä käytyjen keskustelujen pohjalta. Pian havaitsin libertarismin olevan hyvin lähellä omia ajatusmallejani ja lähdin työstämään poliittista identiteettiäni sitä kautta. Kesällä 2000 mukaan tuli myöskin kansallismielinen Suomen Sisu, jonka toimintaan liityin erään sukulaiseni ehdotuksesta. Sisussa minua kiinnostivat etenkin tieteen raja-alueilla liikkuvat väitteet ihmisryhmien henkisistä eroavaisuuksista, sillä olin jo tuolloin saanut vaikutteita tieteensosiologiasta ja halusin testata minkälaisia rajoja tabuina pidetyt aiheet tuovat tieteeseen. Poliittisesti minua kiinnosti Sisussa maahanmuuttokriittisyys, sillä ennakoin että maahanmuuttopolitiikka ajautuisi ongelmiin vuosikymmenen loppua kohden tultaessa kuten on käynytkin.

 

Olen vuosien varrella ottanut ajatteluuni paljon vaikutteita anarkokapitalismin piiristä, mutta myös sosiaaliliberalismista ja maahanmuuttokriittisistä virtauksista. Tieteensosiologisista kokeistani johtuen tavaramerkikseni on muodostunut testata ajatteluani esittämällä erilaisia kärjistyksiä ja tunnistamalla siten mahdollisia heikkoja kohtia. Minua on vuosien varrella kosiskeltu myöskin puoluepolitiikkaan, mutta vasta viime vuosina käsitykseni ovat mielestäni kypsyneet riittävästi rohjetakseni lähteä  ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Lisätietoja ehdokkuudestani löytyy erilliseltä sivulta.

 

Vanha englanninkielinen versio sivuistani on löydettävissä edelleen internetin arkistosta. You can find old english version of my home page from Internet Archive.

 

Yhteystiedot:

Postiosoite: Hiihtäjäntie 5 A 104, 00810 Helsinki

Puhelin: 050-9255877

E-mail: jplassila@psilab.info tai muutoksentekija@gmail.com

Facebook-sivut